Johdanto
Tässä kirjoituksessani
tarkoituksenani on avata hieman helluntailaista kastekäsitystä;
erityisen paljon kiinnitän huomiota siihen, mikä
kaste helluntailaisesta näkökulmasta on, ja mitä
siinä tapahtuu. Tämä on kastesarjani kolmas osa; ensimmäinen osa
käsitteli luterilaisen ja helluntailaisen kastenäkemyksen taustalla
vaikuttavia teologisia näkemyksiä, ja toinen osa
käsitteli tarkemmin sitä keskustelua, jota luterilaiset ja
helluntailaiset käyvät keskenään.
Edelleen joudun
muistuttamaan, että tämä ei ole raamattutunti kasteesta eikä
lopussa ole linkkiä Tampereen helluntaiseurakunnan nettisivuille,
että voisit käydä kastamassa itsesi (tai Luther-säätiön
sivuille, jossa voisit virtuaalisesti esittää katumuksesi
mahdollisen uudelleenkasteesi johdosta). Tämä ei myöskään ole
erityisen sosiologinen kirjoitus, vaikka käsittelen vähän tiedon
sosiologiaa ja näkemysten rakentumista tässä sivussa. Tämä on
eniten katsaus helluntailaiseen kasteteologiaan ja sen sisäiseen
johdonmukaisuuteen. Toisaalta pidän tätä mielenkiintoisena
keissinä myös sosiaalisesti, koska tämä toisaalta avaa opillisten
käsitysten syntyä ja toisaalta sitä, millaisia käsityksiä eri
tilanteissa syntyy.
Helluntailaiselle lukijalle joudun
muistuttamaan, että en tässä kritisoi kenenkään henkilökohtaisia
motiiveja mennä kasteelle, enkä heidän vilpitöntä haluaan
miellyttää Jumalaa, kun he ovat kasteen ottaneet. Tarkoitukseni on
lähinnä avata sitä, miten asiasta ajatellaan, ja sen jälkeen
pohtia, muodostuuko näistä ajatuksista johdonmukaisia
kokonaisuuksia.
HELLUNTAILAINEN KASTE
Millainen kaste?
Helluntailainen kastenäkemys on
suhteellisen ehdoton siinä, että kaste voidaan ottaa vasta sen
jälkeen, kun ihminen on tullut uskoon, ja tämä kaste toimitetaan
upottamalla henkilö kokonaan veteen ja sen jälkeen tempaisemalla
hänet sieltä takaisin pinnalle. Kasteessa on mukana kastaja ja
kastettava, jotka ovat yleensä molemmat pukeutuneet valkoiseen
pukuun. Kaste suoritetaan usein ”Jeesuksen nimessä” ”Isän,
Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”. (Tämä johtuu siitä, että siinä
pyritään yhdistämään kaksi raamatun esikuvaa: toisaalta kaste
Jeesuksen nimessä – ks. Apostolien teot – ja kaste Isän, Pojan
ja Pyhän Hengen nimeen, ks. Matteuksen evankeliumin lopun
Lähetyskäsky.) Kaste toimitetaan useimmiten seurakunnan
sunnuntaikokouksessa, mutta myös muita mahdollisuuksia löytyy
(esimerkiksi kasteet fifteen-leireillä).
Kasteesta käytetään nimitystä
”uskovien kaste”, koska sillä halutaan painottaa sitä, että
vain uskonsa tunnustavat pääsevät kasteelle (tämä tarkoittaa
negatiivisesti sitä, että jos et tunnusta uskoasi, sinua ei
kasteta; näin ollen vauvat ja vastaanpanijat jäävät
kastamattomiksi). Termiä ”aikuiskaste” sen sijaan pidetään
vääristelevänä, koska moni kasteelle menevä ei ole kuitenkaan
aikuinen, vaan esimerkiksi 12–15-vuotias.
Kasteen sosiologiasta
Kaste on helluntailaisuudessa toinen
initaatioriitti eli liittymisriitti. Initaatioriitti tarkoittaa tässä
toimitusta tai tapahtumaa, jonka jälkeen henkilö nähdään
jollakin tavalla vihkiytyneen yhteiseen asiaan (tässä yhteydessä
ryhmän uskontoon) ja hänen nähdään olevan osa ryhmää tämän
toimituksen jälkeen. Ensimmäinen initaatio on uskoontulo ja
syntisen rukous. Tästä tilanteesta eteenpäin ihminen lasketaan
uskovaksi. Kuitenkin, kun ihminen käy toisen initaatioaskeleen eli
käy vesikasteella, häneen suhtaudutaan sen jälkeen paljon enemmän
ryhmän jäsenenä. Hän ei ole pelkästään tullut uskoon, vaan
hänet on myös kastettu ”oikein” ryhmään.
Kaste määrittää sisäryhmää
(”meikäläiset”) ja ulkoryhmää (”muut”) yllättävän
paljon. Kun joku käy kasteella, häneen suhtaudutaan sen jälkeen
jotenkin erityisen paljon lämpimämmin. ”Nyt sekin ymmärsi tämän
asian oikein ja kävi kasteella ihan raamatullisesti!” On erityisen
mielenkiintoista, että kasteesta ei välttämättä tarvitse
ajatella samalla tavalla kuin muiden, mutta siitä huolimatta hänestä
tulee osa ”meitä”.
Kaste on ehdottomasti myös se asia,
joka jakaa luterilaiset ja vapaakristilliset (erityisesti
helluntailaiset). Yksi syy tähän voi olla (edellisissä
postauksissa avattu) luterilainen näkemys siitä, että kasteessa
itse asiassa välitetään pelastusta; jos siis helluntailaiset
hylkäävät tämän, he luterilaisesta näkökulmasta hylkäävät
Kristuksen. Samoin historiallisesti helluntailaisuutta vastustettiin
Suomessa ajoittain hyvinkin aktiivisesti; tästä syystä tämä
pienen ryhmän liittymisen symboliksi tullut kaste on saanut
erityisen suurta merkitystä. Se on myös hyvin näkyvä ja tavallaan
hyvin symbolinen ja mystinen toimitus, joten se saa helposti
voimakkaan symbolisen arvon.
Käsitys kasteesta on jostakin syystä
erityisen tärkeä helluntailaisille. Ehkä osa siitä on
aikaisemmassa viestissäni huomioitu asia, että uskovien
kastekäytännön perustelu Raamatun materiaalin pohjalta on usein
helpompaa kuin lapsikastekäytännön. Asia herättää muutenkin
tunteita: tämä tulee ilmi jo pelkästään siitä, että kasteesta
on helppo saada aikaan mehevä riitä ihan asiallisellakin
keskustelunaloituksella. Ehkä osasyynä on se, että jos väittelyssä
tulee kokemus, että omat argumentit eivät toimi, lämpöjen nousu
on todennäköistä, koska alitajuiseksi uhkakuvaksi nousee, että
tässähän jäädään lapsikastenäkemyksen jalkoihin – ja se jos
mikä on niin epäraamatullista, että tilanne vaatii pientä pyhää
kiukkua.
Helluntailaisesta kasteteologiasta
yleisesti
Helluntailainen kasteteologia on
yleensä keskittynyt kasteen asiaan. Ensiksi on tutkittu Uuden
testamentin mallia siitä, miten kaste suoritetaan. Tässä on
mielestäni onnistuttu varsin hyvin: on etsitty Apostolien teoista
esimerkkejä, miten kaste toteutettiin varhaisessa vaiheessa, ja
tämän jälkeen on yritetty toteuttaa samaa nykyaikana. Usein
kasteteologiaa on tehty Uuden testamentin käytäntöä kopioimalla
ja sen jälkeen asiaa saman materiaalin valossa reflektoimalla. Matti
Kankaanniemen kirjoitus
Eksegeettisellä safarilla hahmottaa kokonaisuutta (ja sen ongelmia):
”Helluntailainen
käytäntö on pyrkinyt tavallaan imitoimaan Ut:sta kohoavia
toimintamalleja useinkaan reflektoimatta niitä kovinkaan
syvällisesti. Kuuliaisuus ei siis ehkä ole ihan niin teologinen
kannanotto kuin miltä se vaikuttaa. Toisaalta kaste nähdään myös
vastauksena julistetun evankeliumin haasteeseen mutta itse kastetta
ei mielletä ihmisen teoksi siinä mielessä, että koko paketti
olisi ihmisen teko. Kasteeseen liitetään koko joukko jumalallista
toimintaa kuten usein lainatun metaforan Punaisen meren ylityksestä
käyttö vihjaa.”
Toinen asia, jota kasteteologian
tekemisessä on harrastettu, on negaatiologiikka (tai
antiteettisuus). Tämä tarkoittaa jonkun asian
määrittelemistä jonkun toisen vastakohdaksi; toisin sanoin,
”olemme sitä, mitä tuo toinen ei ole.” Kuten ystäväni Tuomas
Havukainen totesi aikanaan:
“[L]apsikastetta
ei Raamatusta löydy” kokoaa helluntailaisen kaste-eksegeesin
hedelmät alleen kuin juhannuksen alla Keuruun S–Marketista ostettu
sateenvarjo tai juhlatelttamajan kastekaapuakin valkoisempi
kattokangas.
Tässä suhteessa ainakin monen
helluntailaisen kasteteologia määrittyy sen kautta, että
vaihtoehtona on luterilainen näkemys. ”Mitä kaste ikinä onkin,
se ei ole sitä, mitä luterilaiset väittävät sen olevan!”
Tietty negaatioluonne tulee erityisesti retoriikan ja argumentoinnin
tasolle: väittelyissä ei ole aina oleellista perustella, miksi oma
kanta olisi oikea, vaan että vastustajan kanta on väärä. Jos siis
minä saan kauhean paljon kritisoitua luterilaista näkemystä, on
minun näkemykseni pakko olla oikea. Oma kokemukseni on, että kun
olen yrittänyt keskustella monen helluntailaisen kanssa kasteesta
yleisellä tasolla, he ovat vain hyökkäilleet luterilaista
näkemystä vastaan – mikä on sinänsä hauskaa, koska en ole
missään vaiheessa kannattanut luterilaista näkemystä.
Negaation kautta lähestyminen on
kontekstissaan ymmärrettävä: Suomessa ei ole kauhean montaa
kilpailevaa kastetapaa, ja luterilainen kirkko on (ainakin ollut)
valtaroolissa keskustelussa. Jos siis vähemmistön on perusteltava
näkemyksensä olemassaolo, se joutuu väkisin ottamaan kantaa
valtaapitävien näkemykseen. Tämä ei tietysti muuta sitä
tosiasiaa, että tämä on yksinkertainen ajatteluvirhe: maailmassa
on monta muutakin kastenäkemystä kuin luterilainen ja
helluntailainen (tai baptistinen), ja yhtä hyvin nämä molemmat
näkemykset voisivat olla väärässä.
Negaation käyttö on vaikuttanut
teologian tekemiseen sillä tavalla, että monen helluntailaisen
käsitys kasteesta on ohut siinä, mikä kasteen sisältö on. Tämä
on luonnollisesti kärjistetty väite (harvempi helluntailainen
myöntäisi, että heidän käsityksensä juuri kasteesta olisi
”ohut”!), mutta uskoisin, että siinä on oma mielekkyytensä.
Perustelen väitteeni alla.
Kolmas mainitsemisen arvoinen asia on,
että helluntailainen kasteteologia
on yleensä alisteista käsitykselle vapaasta tahdosta ja
uskonratkaisusta. Tämä tarkoittaa sitä, että
helluntailaisuudessa käsitys siitä, että jokainen voi tehdä
uskonratkaisun, on perustavanlaatuinen käsitys, jota ei voi viedä
pois. Mitä kaste sitten onkaan, se on selitettävä niin, että se
ei ole ristiriidassa sen kanssa, että ihminen voi tehdä
uskonratkaisun. (Tähän on kyllä tiettyjä poikkeuksia, kuten alla
tullaan huomaamaan.)
Kasteen ja pelastuksen suhteessa yksi
merkittävä raamatunpaikka löytyy Roomalaiskirjeen kuudennesta
luvusta:
”Vai ettekö
tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen
Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? Niin olemme siis
yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että
niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta,
samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman. Sillä jos
me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä
kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä
ylösnousemuksessa” (Room. 6:3–5).
Tällainen kielenkäyttö Raamatussa
liittää kasteen ja helluntailaisuudessa pelastukseen liitetyt
elementit hyvin tiukasti toisiinsa. Tämä ei kuitenkaan ole
ongelmatonta; kuten edellisissä viesteissäni (1, 2) esitin, helluntailaisuus eroaa tunnustuksellisesta
luterilaisuudesta siinä, että luterilaisuudessa kasteella on
selkeä, pelastuksellinen funktio: kaste välittää pelastusta.
Kaste pelastaa. Kun helluntailainen sanoo, että uskonratkaisu
pelastaa (todellinen helluntailainen huomauttaisi tässä, että ei
se uskonratkaisu pelasta, vaan Jeesus pelastaa!), hän ei tarvitse
enää kastetta pelastamaan. Mikä siis jää kasteen merkitykseksi?
HELLUNTAILAISIA TULKINTAMALLEJA
KASTEEN SISÄLLÖSTÄ
Helluntaiseurakunnat hyväksyivät
vuoden 2001 Talvipäivillä Seinäjoella kasteesta seuraavan
julkilausuman:
”Jeesuksen
asettama kaste liittyy Jumalan pelastustyöhön. Kaste toimitetaan
uskovalle Jeesuksen Kristuksen käskystä Isän ja Pojan ja Pyhän
Hengen nimeen veteen upottamalla. Kastettu liitetään paikalliseen
seurakuntaan.”
Julkilausuma jättää kasteen
olemuksen melko epäselväksi. Esittelen tässä eräitä
tulkintamalleja, joita olen löytänyt helluntailaisuudesta. Tässä
esitetyt kategoriat ovat omia tulkintojani, ja on mahdollista, että
kentältä löytyisi vielä paljon muutakin, jota en ole tässä
käsitellyt. Toiset mallit edustavat valtavirtaa, toiset marginaalia;
osa käsityksistä on ristiriidassa toistensa kanssa, kun taas toisia
näkemyksiä voi sujuvasti yhdistää keskenään. Toisaalta
ajoittain näkemykset elävät yhdessä loogisista ristiriidoistaan
huolimatta.
Kuten jo alussa kommentoin,
helluntailaisen näkemyksen ongelma nousee siitä, että sen funktio
ei ole erityisen selkeä. Esimerkiksi luterilaisittain kasteen ja
uskoontulon hyvin läheinen yhteys on yleensä katkaistu. Tämä saa
aikaan sen, että erilaisia Raamatun viittauksia aiheeseen on
jouduttu tulkitsemaan eri tavoin. Samoin täytyy muistaa, että
teologia ei synny tyhjiössä: katkerissa väittelyissä
luterilaisten kanssa on vastustettu jotain näkemystä, ja tämä on
määrittänyt erityisesti sitä, mitä asiasta ei ajatella.
(1) Kaste on Jeesuksen käskyn
täyttämistä
Yksi monen kastenäkemyksen taustalla
vaikuttava ajatus on, että kaste on lähtökohtaisesti Jeesuksen
käskyn täyttämistä. Jeesus käski mennä kasteelle (Jeesus näytti
siitä esimerkin ja käski kastaa kaikki kansat); kasteelle meneminen
on siis lähtökohtaisesti Jeesuksen tottelemista.
Tässä on merkittävänä osana se,
että kasteen sisältö ei sinällään ole oleellinen. Se on enemmän
vain jotain, mitä käskettiin tehdä. Jos Jeesus olisi käskenyt
juoda uskoontulon jälkeen kuusi litraa mustikkasoppaa, se olisi
samanlainen: kysymys ”Miksi?” saisi vastauksen ”Älä kysele,
vaan tottele.”
Tämä lähestymistapa on siinä
mielessä helppo, että siinä ei tarvitse tuskailla sen kanssa, mitä
kaste tarkoittaa. Siinä kohdassa saa helposti vain todeta, ”En
minä ymmärrä tätä, mutta kun Jeesus käskee tehdä niin, niin
minä teen, ja se riittää minulle.” Tämä on pohjimmiltaan
erityisen pragmaattista: ”älä mieti liikoja, vaan tee!”
Helluntailainen uskonnollisuus on perinteisesti vierastanut
liiallista teoreettista pyörittelyä ja keskittynyt enemmän
hartaudenharjoittamiseen (rukoilu, Raamatun lukeminen
hartausmielessä) ja aktiiviseen toimintaan (saarnaamiseen,
kokouksessa käymiseen, lähimmäisen auttamiseen). Tämä
kastenäkemys linkittyy mainiosti tähän.
Näkemys sopii hyvin helluntailaiseen
mentaliteettiin, jossa ”yksinkertaisten asioiden monimutkaiseksi
tekemistä” ei katsota hyvällä: ei kannata talloa kirkasta vettä
niin kauan, että se muuttuu sameaksi. Kuten eräs tuntemani pastori
sanoi, ”Kun löydän Raamatusta jotain, mitä en ymmärrä tai mitä
pidän vaikeana hyväksyä, nostan hattua ja menen eteenpäin.”
Loogiset ristiriidat (tai ”näennäiset loogiset ristiriidat”) ja
vaikeasti hyväksyttävät asiat on helppo perustella niin, että
kaikkea ei ole edes tarkoitettu ymmärrettäväksi: ”me emme ole
Jumala, joten Jumala on jättänyt monta asiaa mysteereiksi, jotta
turvaisimme paremmin Häneen.”
Kun kokonaisuudessa on kyse
tottelemisesta, niin mahdolliset kysymykset ja pohdinnat voidaan
nähdä lähinnä vastaväitteinä: vaikka väität, että yrität
oikeasti ymmärtää kastetta, käytännössä vain asetat tekosyitä
sille, miksi et mene kasteelle eli tottele Jeesusta. Koko keskustelu
kasteen sisällöstä voidaan pahimmassa tapauksessa nähdä
uppiniskaisuutena. Näin ollen asian kanssa kamppailevaa ei
välttämättä nähdä älyllisen ongelman ratkojana, vaan
kapinallisena. ”Mikä siinä nyt on ongelmana, ettet voi Jeesuksen
selkeää käskyä totella? Ei noilla muilla asioilla ole merkitystä;
mieti ne sitten sen jälkeen, kun olet kasteella käynyt! Tärkeintä
on totteleminen!”
Tämä lähestymistapa kuitenkin
ohittaa sen kysymyksen, mikä
kaste pohjimmiltaan on. Samoin sen ongelmana on se, että Raamatussa
esimerkiksi Paavali kirjoittaa kasteen sisällöstä yhtä sun toista
(Room. 6:2–7; Kol. 2:9–14). Vaikka näkemys on
yksinkertaisuutensa vuoksi ymmärrettävä, se silti jättää
vastaamatta siihen
kysymykseen, johon sen
pitäisi vastata.
(2) Kaste on pelastuksen ehto,
mutta ei pelastustapahtuma
(2a) Kaste nyt vaan on pelastuksen
ehto. Yksi mahdollisuus kasteen sisällön hahmottamiseksi on
sanoa, että kaste on käytännössä pelastuksen ehto. Usein
lainataan Markuksen evankeliumin lopun kohtaa, ”Joka uskoo ja
kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen”
(Mark 16:16). Tässä kommentoidaan vain, että tämän kohdan
perusteella pelastukseen tarvitaan sekä usko että kaste. Tässä on
täysin yhdentekevää, miten tuo kaste vaikuttaa, mutta kun nyt
tässä vain sanotaan, että molemmat tarvitaan pelastukseen, niin
eikö homman pitäisi olla sillä selvä? ”Oletkos valmis
kokeilemaan onneasi ja jättämään kasteen väliin; mitä, jos
taivaan portit sulkeutuvatkin edestäsi viimeisenä päivänä?”
Kasteella ajatellaan olevan yleensä
jotain tekemistä pelastuksen kanssa. Kuten Talvipäivien
julkilausuma kuuluu, ”Jeesuksen asettama kaste liittyy Jumalan
pelastustyöhön.” Se liittyy siihen jollakin tavalla, mitä ei
julkilausumassa tarkemmin määritellä tai avata.
Tässä on huomattava, että
teologisesti joudutaan hyvin nopeasti ongelmiin sen kanssa, mikä on
kasteen ja uskonratkaisun suhde. Jos uskonratkaisu ei ole
sellaisenaan pitävä, niin mitä se kaste siihen lisää? Samoin,
miksi halutaan sanoa, että uskoontullut on jos sellaisenaan täysin
kelpaava Jeesuksen edessä – mutta silti siihen pitäisi lisätä
jotain. Mitä kaste ylipäätään tuo siihen lisää? Tässä
ongelmaksi saattaa tulla, että turvaudutaan retoriikkaan ja
hyökkäävyyteen (”Tuossa se lukee Raamatussa, alatko sinä
väitellä Jumalan sanaa vastaan?!”) sen sijaan, että pyrittäisiin
tekemään johdonmukaista teologiaa.
(2b) Jeesuksen seuraamista kapinan
vastakohtana. Näkemys voidaan nähdä myös sovelluksena
ensimmäisestä näkemyksestä: koska kaste on Jeesuksen käskyn
täyttämistä, kasteelle menemättömyys on tottelemattomuutta ja
kapinaa Jeesusta vastaan. Kuka siis voi sanoa olevansa Jeesuksen
seuraaja, jos kieltäytyy tottelemasta tätä? Toivo Haapalaa
lainaten:
”Tästä on
kysymys uskovan kohdalla myös silloin, kun Sana kehottaa häntä
astumaan Jeesuksen jäljissä kasteelle. Moni on seurannut Jeesusta
Jordanin rannalle saakka, mutta katsonut sitten taakseen, perääntynyt
ja kadottanut Jeesuksen. Jokainen uskova on kutsuttu astumaan
Jeesuksen esimerkkiä seuraten oman elämänsä Jordanvirtaan,
kastamaan itsensä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.” (Toivo
Haapala, Miksi kasteelle? Aikamedia 2006, 48–49)[1]
Ensimmäinen vaihtoehto tämän
näkemyksen sisällä on jättää suhde seuraamiseen ja
tottelemiseen epäselväksi, mutta kuitenkin jostakin syystä vaatia
kasteella käymistä uskossaolon vahvistamiseksi. Toinen näkemys tuo
johdonmukaisuutta siihen ongelmaan, että kaste söisi uskoontulolta
pelastuksen osiota: kyse ei ole mystisestä, pelastusta vaikuttavasta
pesusta, vaan uskollisuuden koetinkivestä. Se, kiemurteleeko moni
tällaisen tulkinnan edessä, on tietysti toinen asia (kuulen
erityisesti luterilaisten teologien tuskanhuudot; toisaalta ne
helluntailaiset, jotka yrittävät selittää Uuden testamentin
moninaisia ja paljon syvemmät kasteviittauksia tuskin riemastuvat
tästä).
Molemmissa edellä kuvatuissa
tilanteissa on jälleen huomattava, että todellinen helluntailainen
kieltää jyrkästi mahdollisuuden, että kaste olisi pelastus. Kaste
ei ole pelastus! Pelastuksen
on tultava ennen kastetta, ja vasta uskoontullut voi mennä
kasteelle. Tämän
allekirjoittavat käytännössä kaikki. Kuitenkin
kasteessa on jotain, mikä auttaa säilyttämään pelastuksen –
tai ainakin kasteesta kieltäytymisessä on jotain, mikä auttaa
tekemään uskosta turhan. Toisin sanoin, uskoontulosta ei ole
hyötyä, jos kieltäytyy kasteesta. Uskoontulo on kuitenkin kaikkea
muuta kuin kaste.
Tämän näkemyksen alle mennee se
ajatus, että kaste on ihmisen puolelta liitto Jumalan kanssa: siinä
ihminen sitoutuu seuraamaan Jumalaa. Tämä on silloin
tottelemattomuuden vastakohta, päätös ja konkreettinen askel
seurata Jeesusta.
Vielä tässä voi olla
mahdollisuutena, että kaste nähdään pelastuksen ehtona, mutta
siinä on jotain syvempää, mystistä, uskoa vahvistavaa merkitystä.
Tämä kuitenkin ajautuu jo seuraavien näkemysten alueelle, joten
käsittelen tätä tarkemmin myöhemmin.
Tässäkin näkemyksessä kasteen
sisältö jää hieman hämäräksi: se on asia, jonka Jeesus käskee
tehdä, tai asia, jonka Raamattu nyt vaan asettaa pelastuksen
ehdoksi. Tässä kierretään jälleen kasteen sisällön analyysi:
siinä kyllä annetaan näkemys sen funktiosta, mutta ei olemuksesta.
(3) Kaste on pelastustapahtuma
Vaikka harva helluntailainen ainakaan
retoriikan tasolla pitää kastetta suorana pelastuksena, voi
marginaalista löytää tällaisia näkemyksiä. Tämä on lähinnä
johdonmukaisuuteen asti vietynä se, mitä edellisessä näkemyksessä
sanotaan. Siinä uskoontulon ja kasteen suhde jätetään epäselväksi
ja jännitteiseksi, mutta tässä se ratkaistaan kasteen hyväksi.
Vaikka tämä käsitys kasteesta ei ole
erityisen laajalle levinnyt Suomen helluntailaisuudessa, Christian
Churches / Churches of Christ -seurakunnat kannattavat tällaista
näkemystä. Sen mukaan uskoontulo ei ole vielä pelastuksen hetki.
Se on kyllä se hetki, jossa alat uskoa Jeesukseen, mutta pelastus
tulee vasta siinä vaiheessa, kun otat kasteen. Uskoontulo on siis
ikään kuin asioiden valaistuminen ja se hetki, jossa ymmärretään,
mistä uskossa on kyse ja halutaan lähteä seuraamaan Jeesusta,
mutta pelastava askel tulee vasta kasteen hetkellä. Kaste on
pelastus.
Tämä näkemys on mielestäni
sisäisesti suhteellisen johdonmukainen, koska siinä vesikasteelle
annetaan selkeä funktio. Lisäksi tämä ei ole ristiriidassa sen
kanssa, mitä ajatellaan uskoontulosta. Kuitenkin uskon, että
valtaosalla helluntailaisia on halu korostaa uskoontulon merkitystä
niin paljon, että he eivät halua antaa kasteelle näin suurta
merkitystä. Samoin oletan, että ”kaste pelastaa” -näkemys
kalskahtaa liian luterilaiselta monen korviin, jotta se voitaisiin
niellä sellaisenaan.
Oletan, että helluntailaiset vetoavat
erityisesti uskoontulokokemuksiinsa tätä vastaan puhuessaan: ”Kun
tulin uskoon, tiesin heti saaneeni syntini anteeksi! Ei tarvinnut
odottaa kasteelle asti, että taakka lähti sydämeltä.” ”Kun
tulin uskoon, sain sisäisen varmuuden, että jos tänä yönä
kuolisin, pääsisin taivaaseen.” Samoin Raamatusta kaivettaisiin
varmaan monta kohtaa, joissa puhutaan siitä, että usko tuo
pelastuksen.[2] Näkemys ei siis pysty toimimaan kattavana
esimerkkinä helluntailaisesta näkemyksestä.
Monesti argumenttien ja retoriikan
ristiriidat ovat ongelmallisia. Monessa tilanteessa retoriikka
tasapainoilee sillä välillä, onko kaste pelastus, pelastuksen ehto
vai jotain muuta. Esimerkiksi Toivo Haapalan esityksessä ongelma on
se, että tasapainoillaan jatkuvasti konkreettisten väitteiden ja
niiden poisselittämisen välimaastossa, myös kasteen ja pelastuksen
suhteesta. Haapala kirjoittaa helluntaipäivän kuvauksesta
Apostolien teoissa:
”On tärkeää
huomioida, missä järjestyksessä pelastuksen prosessi eteni
ihmisissä: julistus – kääntyminen – usko – kaste – syntien
anteeksisaaminen.” (Toivo Haapala, Miksi kasteelle? 26)
Samoin:
”Kun annamme
tänään kasteelle edellä kuvatun alkukristillisen mallin mukaisen
merkityksen eli että uskoontulo ja itsensä kastattaminen olivat
sama asia, täsmäävät muutkin sanat ja ilmaisut, joita Uudessa
testamentissa kasteesta käytetään.” (Toivo Haapala, Miksi
kasteelle? 49–50).
Kuitenkin hän huomauttaa toisaalla:
”Kastevedessä
ei siis ole mitään syntejä poispesevää maagista voimaa. Ihmisen
syyllisyys ja synti pyyhitään pois Jeesuksen veren kautta, kun
ihminen uskoo Kristukseen.” (Toivo Haapala, Miksi kasteelle? 38)
Kuten edellä (malli 2a, ehkä myös
2b), kasteen ja pelastuksen suhde jää usein jännitteiseksi, vaikka
siitä puhuttaisiin suoraan pelastuksena.
(4) Kaste on julkista
tunnustautumista Jeesuksen seuraajaksi
Helluntailaisuudessa on korostus, että
seurakunta on kutsuttu pois maailmasta. On tehtävä julkisesti
selväksi, että pesäero maailmaan on kertaheitolla selvä. Kaste
toimii eräänlaisena vedenjakajana tässä suhteessa: siinä jää
taakse entinen elämä ja uusi elämä alkaa. Tämä näkemys voidaan
jakaa tarkemmin alanäkemyksiin.
(4a) Kaste on tunnustautumista
Jeesuksen seuraajaksi ihmisten edessä. Erityisesti
aikaisemmin kasteet suoritettiin julkisilla paikoilla. Kaverini
kertoi mummostaan, joka meni viime
vuosisadan alkupuolella kasteelle
julkisella uimarannalla; paikalla oli katsomassa käytännössä koko
kylän väki. Siinä tilanteessa kaste oli totaalista julkista
erottautumista muista.
Nykyäänkin kaste
suoritetaan mielellään seurakunnan päiväkokouksessa. Lisäksi
kastettavia kehotetaan pyytämään mukaan kaikki kaverit ja
sukulaiset; näin kastetilanteet toimivat tilaisuuksina saada
mahdollisimman monta ihmistä sanankuuloon (ja mahdollisesti
ajattelemaan uskonasioita). Usein kastettavia vielä toivotaan
sanomaan jotain omasta uskostaan tilanteessa (lyhyt omakohtainen
todistus). Kaste on siis osaltaan evankeliointimahdollisuus.
Kasteen julkisen tunnustuksen funktio
on kieltämättä yksi elementti, joka monessa paikassa kasteeseen
liitetään. Kuitenkin moni ajattelee, että kasteessa on jotain
enemmän kuin pieni todistushetki. Näin ollen harva helluntailainen
väittänee, että kaste on pelkästään todistusmahdollisuus.
(4b) Julkinen tunnustautuminen
auttaa tekemään paremmin pesäeron vanhaan ja tuo rohkeutta.
Tämä vaihtoehto lomittuu selkeästi sen alle, että kaste on
julkista tunnustautumista Jeesuksen seuraajaksi, mutta tässä
zoomaus on lähinnä omassa uskonelämässä.
Usko on sellainen asia, jota on helppo
piilotella länsimaisessa kulttuurissa. Täällä usko kuuluu omalle
reviirille, josta voi hätistellä muut pois, ja jonne ei kuka
tahansa tule heti urkkimaan. Uskoontuloaan voi mahdollisesti myös
piilotella. Jos joutuu elämään jonkintasoista kaksoiselämää ja
piilottelee uskoaan, voi varmasti huomata, että uskossaolo ei ole
ihan niin vapaata kuin jotkut hehkuttavat. Tähän
helluntailaisuudessa on ratkaisuna se, että uskoontulo on
mahdollisimman julkinen tapahtuma (perinteisesti isommissa
kokouksissa nostetaan ensin käsi ilmaan, ja sen jälkeen joutuu
vielä saapastelemaan eteen); tällöin asiasta tiedottaminen
tapahtuu käytännössä itsestään. Kasteella on tässä myös
funktio: kun se on julkista tunnustautumista Jeesuksen seuraajaksi ja
uskonyhteisön jäseneksi, niin se on varsin mainio tapa estää
sitä, että kynttilä pysyisi vakan alla.
Toiminta on psykologisesti tehokasta.
Uskoontuloon liittyy usein suurta jännitystä ja mahdollisesti
häpeäntunteita: ”mitä ihmettä muut ajattelee musta, ja onko
kukaan enää tän jälkeen mun kaverini?” Asian kertomista on
helppo lykätä eteenpäin, pyöriä iltaisin sängyssään ja
miettiä, josko ehkä huomenna saisi asian kakistettua ulos. Tässä
suhteessa kaste on helppo: alaikäinen joutuu kertomaan siitä
vanhemmilleen, ja ylipäätään julkinen tilanne saa aikaan sen,
että joku kynnys on ylitetty. Sen jälkeen on helpompaa olla
vapaammin asian kanssa. Samoin on totta, että jos pyrkii
piilottelemaan jotain osaa elämässään, sen kanssa ei voi olla
täysin vapaa. Niin siistiä kuin piiloteltu, kielletty teinirakkaus
onkin, uskonto ei toimi samalla tavalla: uskonnon kanssa voi olla
helpompaa olla avoin.[3]
”Kun syntinen
antaa elämänsä Jeesukselle, maailma elättelee vielä toivoa hänen
paluustaan. Hänen uskonsa aitoutta koetellaan ja epäillään. Kun
hän sitten ottaa vastaan vesikasteen, maailman suhtautuminen
muuttuu. Sen jälkeen hän on aivan kuin saavuttamattomissa ja on
lopullisesti asettunut vastapuolelle. Myrskyisä vastustus on monessa
kodissa tyyntynyt uudestisyntyneen perheenjäsenen
kastetilaisuudessa. Vastahenki on joskus vaihtunut kunnioitukseksi,
jopa sielunhädäksi” (Juhana Lehmuskoski, Yksi kaste, 35)[4]
”Kaste merkitsee
selkeää rajaa maailman ja Jumalan valtakunnan välille. Monet
voivat todistaa, että niin kauan kun he eivät olleet uskoon
tultuaan vielä kastattaneet itseään, maailman leirissä eläteltiin
toiveita heidän paluustaan takaisin entisenlaiseen elämänmenoon.”
(Toivo Haapala, Miksi kasteelle? 44)
Vaikka tämä puoli julkisesta
tunnustautumisesta lienee totta, se tuskin lienee kasteen koko
funktio. Moni helluntailainen varmasti painottaa jotain muitakin
puolia, ja näkee tämän lähinnä yhtenä puolena. Samoin tämä
jättää jälleen täysin avoimeksi sen, miksi ihminen pitää
kastella tällaisen tunnustautumisen yhteydessä; miksei vaikka
kirjoita asiasta Facebook-päivitystä? Tämä alanäkemys jättää
jälleen kasteen olemuksen epäselväksi; se keskittyy vain tilanteen
käytännöllisiin vaikutuksiin, mahdollisuuksiin ja seurauksiin,
ei niinkään siihen, mitä kaste on.
(4c)
Kaste on merkki henkivalloille. Kun vaimoni meni
kasteelle, teroitettiin etukäteen, että kaste on merkki
henkivalloille (Saatanalle, demoneille, ym.). Siinä tehdään
henkivaltojen edessä julistus siitä, että minä olen Jeesuksen
oma, minä haluan seurata Jeesusta. Tämän hyväksyivät sekä
helluntaiseurakunnan saarnaaja että vapaakirkon pastori, joka oli
tilaisuudessa mukana. Näkemyksen mukaan siis kasteelle menolla on
jokin linkki näkymättömän maailman toimintaan: se ikään kuin
lähettää viestin, että tämä ihminen kuuluu nyt Jumalalle. Välit
pahuuteen on katkaistu.
Näkemys ei ole ongelmaton. Ensiksi,
mikä kasteessa olisi niin erityistä, että se olisi julistus
jossakin hengellisessä todellisuudessa? Jos julistuksen osuus
nähdään siinä, että siinä ihminen tekee jotain, mitä Jeesus
käskee, eikö silloin koko kristillinen elämä ole (suodaan oletus,
että hengellinen todellisuus on olemassa) julistusta hengelliselle
todellisuudelle siitä, että haluaa seurata Jeesusta? Tällöin
kasteen erityinen merkitys vähenee radikaalisti: se on saman
arvoista kuin mummon auttaminen kadun yli (Jumalan rakkauden elämistä
todeksi) tai kaverin puolesta rukoileminen vessassa käydessä.
Toinen ongelma on siinä, että millä
perusteella kastehetki nähdään jotenkin erityisenä ikkunana
hengelliseen todellisuuteen? Miksi juuri se; miksi ei
uskoontulohetki? Samoin voisi ajatella, että jos joku vihtahousuinen
sarvipää haluaa jostakin saada silmilleen, niin se olisi
helluntailaisenkin teologian mukaan lähtökohtaisesti uskonratkaisun
hetki. Siinä jos missä uskoisi hiilihangollisten ex-enkelien
ottavan lämpöä.
Kaiken kaikkiaan tämä näkemys on
ongelmallinen jo siksi, että on vaikea löytää Raamatusta tukea
tälle. Samoin näkemys olettaa, että kasteen taustalla on jo
lähtökohtaisesti jotain muuta, ja että kaste on olemuksellisesti
enemmän. ”Todistus henkivalloille” voi olla mahdollinen
jatkoselitys tai lisämerkitys kasteelle, jos sen olemus on selitetty
ensin auki toisella tavalla, mutta itsenäisenä perusmerkityksenä
tämä ei kelpaa.
(5) Kaste on seurakuntaan
liittämistä
”Vesikaste
erottaa kastetun maailmasta ja hänen entisestä elämästään.
Samalla se liittää hänet seurakuntaan.” (Juhana Lehmuskoski,
Yksi kaste, 66)
Useimmat helluntailaiset ovat sitä
mieltä, että kaste on myös seurakuntaan liittämistä. Moni
ajattelee, että sen lisäksi, että kaste on julkista
tunnustautumista Jeesuksen seuraajaksi (malli 4a), se on samalla
tunnustautumista Jeesuksen seuraajien joukkoon. Maailmasta
erottautuminen on liittymistä Kristuksen seuraajien joukkoon. Kuten
helluntaiseurakuntien tunnustuksessa sanotaan: ”Kastettu liitetään
paikalliseen seurakuntaan.”
Usein kasteen yhteydessä kastettava
liitetään automaattisesti helluntaiseurakuntaan (eräässä
tuntemassani tapauksessa itse asiassa edes kertomatta kastettavalle;
ilmeisesti asiaa pidettiin kaikille itsestäänselvyytenä). Moni
pastori ei suostu kastamaan, jos kastettava ei liity seurakuntaan;
”lapsia ei tehdä kaduille.” Perusajatus on luonnollisesti hyvä
(”kenenkään uuden kristityn ei pitäisi jäädä ilman
kristillisen yhteisön tukea, jossa hän voi kasvaa uskossaan, mikä
on parasta hänelle”), mutta toisaalta valinnanvaraa ei ole
(”meidän seurakuntamme on se paras paikka kasvaa uskossa, älä
katsele muualle!”). Moni varmasti kastaa, jos uusi uskova menee
johonkin toiseen vapaakristilliseen seurakuntaan kasteensa jälkeen;
luterilaisten seurakuntien täytyy olla erityisen eläviä, jos
niihin kastettava halutaan päästää (toki siinä kohdassa voidaan
kysyä, miksi luterilainen seurakunta-aktiivi haluaisi kastetta,
koska kirkossa sitä ei katsota hyvällä).
Tietysti on olemassa pieni vähemmistö,
joka haluaa erottaa kasteen ja seurakuntaan liittämisen. Jotkut
haluavat pitää nämä kaksi erossa toisistaan. He eivät halua
kastetta seurakuntaan, vaan Kristukseen. Käytännössä tämä
tarkoittaa, että he pitävät nämä kaksi asiaa erillään.
Moni helluntailainen näkee kasteen
seurakuntaan liittämisenä. On kuitenkin eri asia sanoa, että
seurakuntaan liittäminen on kasteen osa kuin että kaste on
pelkästään seurakuntaan liittämistä. Lahdesta kotoisin olevat
kaverit kommentoivat, että heidän seurakunnassaan asiasta oli
puhuttu lähinnä tästä näkökulmasta. (Seurakunnan virallista
näkemystä en ole kysynyt.)
Näkemys on siinä mielessä
johdonmukainen, että jos taustalla on ajatus siitä, että kaste on
lähinnä sosiaalinen tapahtuma (malli 4a, tunnustautumista ihmisten
edessä Jeesuksen seuraajaksi), se on myös julkinen tilanne, jossa
uskova tulee seurakunnan jäseneksi. Kuitenkin ongelmana on jälleen,
miksi se vesi pitää olla kokonaisuudessa mukana, ja miksi
ylipäätään tällainen initaatioriitti on olemassa. Samoin tämä
jättää auki sen, mitä siinä kasteessa itsessään tapahtuu –
muuta kuin että ihminen sen jälkeen on seurakunnan jäsen.
(6) Kaste on pelastuksen
uudelleennäyttelemistä
Yksi vaihtoehto on nähdä kaste siten,
että se on pelastustapahtuman eri elementtien uudelleennäyttelemistä
niin, että ihminen saa moniaistillisen kokemuksen uskon
perustotuuksista. Kastettava painuu veden alle samalla; se muistuttaa
siitä, että Jeesus kuoli ja hänet haudattiin; samoin ihminen
konkreettisesti kokee, että hänen vanha elämänsä on kuollut ja
se haudataan. Kun kastettava nostetaan vedestä, se muistuttaa
Jeesuksen ylösnousemuksesta: hän jätti kuoleman taakseen. Samoin
se muistuttaa siitä, että kastettavan vanha elämä on nyt takana,
ja hän on aloittanut uuden elämän. Kaste on siis pieni näytelmä,
joka konkretisoi ihmiselle pelastuksen oleelliset elementit.
TV7:llakin paljon esiintynyt Derek
Prince painottaa tätä puolta kasteen merkityksestä. Samoin suomalaisetkin kirjoittajat kiinnittävät huomiota tähän
puoleen: Toivo Haapala kirjoittaa kokonaisen osion Miksi kasteelle?
-kirjassaan kokemuksellisuudesta ja kasteen moniaistillisesta
puolesta (sivut 51–62; mielestäni Haapalan kirjan ehdottomasti
parasta antia ovat hänen pohdintansa kasteen kokemuksellisuudesta):
”Tarvitsemme
tällaisia katkoksia, pysähdyskokemuksia päivittäin. Kaste on
katkos, joka saa suuremman merkityksen. Koet sen kerran ja muistat
sen. Ruumiisi muistaa sen. Käyt ostoksilla, töissä, keität
kahvia, huuhtelet käsiäsi – ruumiisi muistaa: olet kastettu, uusi
ruumis uudessa maailmassa. Kaste on läsnä kaikessa.” (Toivo
Haapala, Miksi kasteelle? 60)
”Kaste on
kuitenkin myös havainnollinen tapahtuma, joka auttaa lähemmin
ihmettelemään itse Jumalaa. Ei niin, että kasteen kautta äkkiä
käsittäisi kaiken, vaan että voi jollakin metaforisella tavalla
tajuta, aavistaa, tuntea jotain Jumalasta – tai jotain
Jumalallista. – – Samoin kuin Jumalaa, vettä ei voi ottaa
haltuun. Samoin kuin Jumalaa, vettä voi vain koskettaa – ja
antautua veden kosketettavaksi.” (Toivo Haapala, Miksi kasteelle?
61)
Juhana Lehmuskoski on myös samoilla
linjoilla:
”Kastettu
saattaa joutua epäilyksen valtaan, oliko hänen uskonratkaisunsa
riittävä. – – Kaste Jeesuksen nimeen on silloin vakuuttamassa,
että hänet on otettu Jeesuksen omaisuudeksi. – – Hän
[kastettava] kokee veden todistuksen tuntuvasti omassa ruumiissaan ja
kuulee korvillaan tulevansa kastetuksi Isän ja Pojan ja Pyhän
Hengen nimeen. – – Todistus tapahtuneesta uudestisyntymisestä on
vakuuttava, koska se levittäytyy aistimaailmaamme saakka. – –
Koska kaste kuvaa jo tapahtunutta uudestisyntymistä, se on
vakuuttamassa kastettavalle ja koko maailmalle, että pelastus on
tullut kastettavan osaksi.” (Juhana Lehmuskoski, Yksi kaste, 53–55,
58)
On totta, että kaste sisältää
kokemuksellisen ulottuvuuden. Se voi tästä syystä olla myös hyvin
vapauttava kokemus, jo pelkästään samalla tavalla kuin taide,
taideterapia tai rituaalit voivat olla hyvin vapauttavia ja
voimaannuttavia kokemuksia. Kuitenkin, vaikka tätä
kokemuksellisuutta pidetään kasteen yhtenä puolena, se tuskin
silti antaa kuvaa siitä, mikä kaste syvimmiltään on – ja
miksi ihmeessä sitä pidetään niin tärkeänä. Voisin olettaa,
että Jeesuksen ajatuksissa tuskin oli mikään vesiterapiahetki tai
uppoteatteri. Lisäksi kovin moni helluntailainen tuskin olisi
innoissaan, jos kaste korvattaisiin paljon syvemmällä
elämysteatterilla kristillisen uskon perusajatuksista, vaikka tämä
täyttäisi tuon merkityksen paremmin.
(7) Kaste on mystistä yhteyttä
Kristukseen
Edellä olevia,
hyvin jalat maassa olevia näkemyksiä vastaan on näkemys, että
kasteessa tapahtuu jotain yliluonnollista: se ei ole vain
todistamista, vain psykologiaa ja sosiologiaa, vaan siinä tapahtuu
jotain mystistä.
Yksi esimerkki on
se, kun eräs pastori vakuutti minulle, että kasteen vaikutuksesta
”vanha liha” vaikuttaa vähemmän ihmisessä.
”Sen mystinen merkitys on selitetty mm. Room 6:n alussa. It’s
death ja kaikkee vielä muuta epämukavaa (Kukaan ei haluaisi kuolla
synnille. Siinä on samanlaiset tuskat ennen sitä, kuin oli
Jeesuksellakin. Antautua nyt vapaaehtoiseen kuolemaan, ei ihme että
järki sanoo vastaan), mutta se kätkee myöskin voitokasta
ylösnousemusvoimaa.”
Kaste on
hautaamista yhdessä Kristuksen kanssa, joten siinä tulee
jonkinlainen hengellinen sulautuminen joihinkin Kristuksen
ominaisuuksiin (tästä voisi nähdä jonkinlaisena vertailukohtana
Pyhän Hengen kasteen: henkikastetta ei nähdä pelastuksen ehtona,
mutta siinä ajatellaan Pyhän Hengen ottavan lisää hallintavaltaa
ihmisestä ja antavan tälle armolahjoja). Kasteessa siis kuollaan
jollakin mystisellä tasolla omalle ”vanhalle lihalle”; ei ole
yllättävää, jos ihminen ei halua mennä kasteelle, koska kukaan
ei halua kuolla itselleen.
Raamatussa (Room.
6) Paavali puhuu, että kasteessa uskovat on haudattu ja ylösnoussut
Jeesuksen kanssa. Kun kieli on näin selkeän mystistä (ja hyvin
pitkälle pelastussanastoon liittyvää!), se antanee syyn olettaa,
että siinä tapahtuu oikeasti jotain mystistä. Kun pelastukseen
liittyvät asiat karsitaan jo lähtökohtien vuoksi siitä pois
(”eihän se voi olla pelastus, kun pelastus on se uskonratkaisu!”),
niin siitä pitää jäädä jäljelle jotain mystistä.
Yksi klassinen
tarina tämän aiheen tiimoilta liittyy mieheen, joka lähti etsimään
kaveriaan, jota ei ollut pitkään aikaan nähnyt. Kuulemani
versio[5] sijoittuu Lontooseen: mies etsi vanhaa kaveriaan, jonka
kanssa ei ollut ollut pitkään aikaan tekemisissä. Hän kävi
meedion kanssa keskustelemassa, ja meedio sanoi, että hänen
etsimänsä mies oli kuollut. Hän kuvaili talon, jossa mies oli
asunut, ja antoi vielä miehen kuolinpäivänkin. Etsijä ei
kuitenkaan tyytynyt tähän, vaan lähti etsimään ystäväänsä.
Hän löysi meedion kuvaileman talon ja kävi koputtamassa ovelle.
Hän löysi talosta vanhan ystävänsä, ja kun kertoi meedion
kuolinuutisesta, mies kysyi päivämäärää. Yllättäen päivämäärä
oli se päivä, jolloin mies oli käynyt kasteella; hän oli tullut
aikaisemmin uskoon.
Luonnollisesti
tämä tarina kuuluu myös näkemykseen, että kaste on julistus
henkivalloille (malli 4c): siinä demonit (jotka luonnollisesti
puhuivat meedion kautta) pitivät miestä kuolleena, koska tämä oli
tullut uskoon eikä enää seurannut heidän synnintekotoiveitaan.
Tässä joudutaankin huomaamaan, että näkemykset ”kasteessa
tapahtuu jotain mystistä” ja ”kaste on haistattelua demoneille”
(4c) menevät osittain päällekkäin. Jos siinä tapahtuu jotain
hengellisesti merkittävää, niin sen täytyy olla myös jotain
sellaista, josta perkeleet eivät pidä. Näin ollen demonisiksi
kiukunpurkauksiksi tulkitut vastoinkäymiset tai muut nähdään
osoituksina tästä puolesta.
Kasteen syvempää
sisältöä perustellaan usein myös sillä, että monissa maissa
kristinuskoon kääntymistä itsessään ei pidetä vielä kauhean
pahana asiana; kuitenkin se, että uskoontullut ottaa kasteen,
herättää hirveän voimakasta vastustusta. Tässä yhteydessä
yleensä jaksetaan sanoa, että he ymmärtävät monesti kasteen
merkityksen ja tärkeyden paljon paremmin kuin me, koska reagoivat
noin voimakkaasti sitä vastaan. Siinä pitää tapahtua jotain, mikä
on hengellisesti jotenkin tärkeää.
Tämä näkemys
saa pidettyä kiinni siitä, että kaste on pelastuksesta erillinen,
mutta siitä huolimatta mystinen toimitus; se on myös jollakin
tavalla tärkeä, joten se pitää siksi ottaa. Kaste ei myöskään
mene pelkäksi ihmisten edessä todistamiseksi. Kuitenkin tässä
vastaan tulee se, että tämän mystisen kokemuksen sisällön
määritteleminen on kamalan vaikeaa: siinä joudutaan ottamaan
asiasta puhuvat raamatunpaikat ja käytännössä määrittelemään
niiden koko sisältö uudelleen, jotta siinä päästään edes
eteenpäin. Edellä viitattu Paavalin kielenkäyttö liittynee
selkeämmin pelastukseen, ei niinkään johonkin siitä erilliseen
toimitukseen.
Moni voi olla
hyvin varma siitä, että kaste on syvällinen, mystinen toimitus,
jossa tapahtuu jotain yliluonnollista. Tätä voidaan perustella eri
raamatunkohdilla tai omilla tai muiden kokemuksilla. Kuitenkin
ongelmaksi tulee sen mystisyyden määritteleminen, koska
suuntaviivoja ei löydy oikein mistään. Vaikka siis mystisyydestä
voitaisiin olla hyvin varmoja, selityksen kohdalla voidaan tarjota
vain mysteeriä. Vaikka siis uskonnoilla on oikeus mysteereihin,
tarjotut selitykset kastemysteerin sisällöstä ontuvat; harva
haluaa tunnustaa, että ”siinä tapahtuu jotain, mutta kenelläkään
ei voi olla mitään käsitystä, mitä.”
(8) Kaste on kulttuurisidonnaista
ja korvattavissa esimerkiksi Facebook-päivityksellä
Jotkut harvat
radikaalit esittävät, että kaste oli ymmärrettävä aikansa
kontekstissa, mutta meidän kontekstissamme se ei enää sitä ole.
Juutalaisessa kulttuurissa se oli ymmärrettyä puhdistussäädösten
takia ja mahdollisesti proselyyttikasteen eli käännynnäiskasteen
tähden (vaikka moni näkee, että proselyyttikasteella on juurensa
kristillisessä kastekäytännössä eikä toisin päin), ja
pakanoille se oli ymmärrettävä eräänlaisena mystisenä
initaatio- eli vihkiytymisrituaalina uuteen uskontoon. Kasteen
merkitys on siis sidoksissa siihen, mitä ihmiset ymmärsivät sen
tarkoittavan. Kuitenkin meidän modernissa ajassamme mystinen
rituaali on menettänyt ymmärrettävyytensä, ja tästä syystä
kasteella ei ole enää sitä funktiota, jota sillä aikanaan oli:
meille erilaiset initaatioriitit eivät ole enää niin selkeä osa
elämäämme, että kasteella olisi samaa vaikutusta ja sosiaalista
viestiä, joka sillä oli aikanaan. Me emme enää rituaalipese
itseämme fariseusten tavoin ennen ruokailua, vaan käsien pesu
saippualla johtuu lähinnä hygienisistä syistä.
Tämän
näkemyksen mukaan meidän pitäisi tavoittaa ensin se merkitys, joka
kasteella oli alun perin. Sen jälkeen meidän pitäisi kehittää
jokin vastaava toiminto, jolla olisi meidän päivinämme sama
merkitys. Yksi mahdollisuus on ajatella, että ulkopuoliset
ymmärsivät kasteen julkisena tunnustautumisena Jeesuksen
seuraajaksi (vrt. mallit 4a ja 5). Mikä meidän päivinämme antaisi
saman sosiaalisen viestin? Todennäköisesti Facebook-päivitys
tyyliin ”Tulin uskoon viime perjantaina ja mun elämä kuuluun nyt
Jeesukselle <3”. Sen jälkeen kenelläkään ei pitäisi olla
epäselvää,
mitä on tapahtunut – kunhan siis on ensin tehnyt selväksi, että
ei ole sattunut jättämään Facebookiaan vahingossa auki, ja joku
ole tehnyt kunnon källiä. (Katso
keskustelua aiheesta Eksegeettisen safarin kommenteissa)
Tässä
näkemyksessä on positiivista se, että se ottaa vakavasti sen, että
jotkut asiat pitää tulkita niin, että ne välittävät saman
viestin nykyaikana. Emme ole enää 40-luvun Korintissa tai
Israelissa, eikä meidän elinpiiriimme kuulu hallitsevana
elementtinä juutalaisuutta temppelijärjestelmää, keisarikulttia
tai samoja pakanafilosofioita. Kuitenkin haasteena tälle on se, että
harva helluntailainen lienee innokas poistamaan kasteesta yhtä sen
materiaalisesti keskeisintä elementtiä: kastetta. Samoin voidaan
kysyä, onnistuvatko tulkintamme kaappaamaan kasteen sisältöä
sellaisena, kuin se käsitettiin: oliko se pelkästään sosiologinen
viesti, vai ajateltiinko siinä olevan jotain mystisempää? Vaikka
käsityksessä on puolensa, se joutuu nojautumaan ensin muihin
käsityksiin kasteen sisällöstä, ja vasta sen jälkeen
kommentoida, mitä asialle pitäisi tehdä. Näin ollen tämä ei ole
näkemys kasteen olemuksesta, vaan sen soveltamisesta.
POHDINTAA HELLUNTAILAISESTA
KASTEESTA
Esittelin edellä kahdeksan kategoriaa
alakategorioineen, joiden sisään väitän suurimman osan
helluntailaisesta kasteteologiasta sopivan. Monesti kasteella nähdään
olevan eri puolia yhtä aikaa: esimerkiksi kaste voi olla Jeesuksen
käskyn täyttämistä ja siten pelastuksen ehto, mutta se on myös
julkista tunnustautumista Jeesuksen seuraajaksi ja loogisesti
seurauksena seurakuntaan liittämistä. Pelastuksen
uudelleennäyttelemisen saa liitettyä oikeastaan mihin tahansa.
Lisäksi voidaan ajatella, että kasteessa on kaiken lisäksi syvempi
ulottuvuus: siinä tapahtuu jotain todella mystistä Jumalan kanssa.
On myös mahdollista, että eri puolet
voivat olla suorassa ristiriidassa toisensa kanssa. On mahdollista
väittää, että kaste ei vaikuta mitenkään pelastukseen, mutta
samalla se on käytännössä pelastuksen ehto tai lähes pelastus.
Samoin edellä esitetyt puolet voivat olla ristiriidassa toistensa
kanssa: toisaalta voidaan väittää, että kasteessa ei ole mitään
yliluonnollista puolta, mutta siitä huolimatta siinä on jotain
mystistä Jumalan kanssa yhtymistä. Samoin voidaan väittää, että
kasteen sisältö on ilmiselvä, mutta kun kysellään tarkemmin,
jäljelle jää mysteeri. Usein kokonaiskasteteologiaa ei yritetä
hahmottaa kokonaisuutena.
Keskustelin erään helluntailaisen
ystäväni kanssa kasteesta ja hän tunnusti, että
helluntailaisuudessa ollaan valmiita tekemään poikkeuskategorioita.
Esimerkiksi voi olla, että kastetta pidetään välttämättömän
pelastuksen kannalta, mutta samalla ollaan valmiita tekemään
poikkeuksia. Ristin ryöväri oli poikkeus, koska häntä ei voitu
kastaa ristille. Samoin ollaan valmiita sanomaan, että
luterilaisetkin voivat pelastua, vaikka he eivät ole käsittäneet
kastetta ”oikealla tavalla”. (Kuitenkin, jos ihminen joutuu
kohtaamaan sen Raamatun totuuden, että kyllä aikuiskaste on oikea
juttu, niin siinä vaiheessa Jumala voi laittaa heidät tilille tästä
laiminlyönnistä.)
Tuttavapiiriini kuuluva luterilainen
kirjoitteli erään helluntaipastorin kanssa kasteesta. Pastori
alleviivasi, että kaikkien pitää käydä kasteella, mutta sitten
tietysti ovat nämä poikkeuskategoriat, joiden kohdalla ”Jumala
kyllä tietää”. Esimerkiksi vaikeasti vammaiset voidaan vapauttaa
kastevaatimuksesta, koska heillä ei ole mahdollisuutta mennä
kasteelle. On mahdollista, että poikkeuskategorioita tehdään
lähinnä tilannepohjalta, mutta toisaalta on mahdollista, että
kokonaisuudesta hahmottuisi suurempikin kokonaisuus: esimerkiksi jos
kokonaisuus hahmotettaisiin lähinnä ”kaste on Jeesuksen käskyn
täyttämistä” -ajatuksen kautta, niin siitä saataisiin ihan
sisäisesti johdonmukainen, ainakin tiettyyn pisteeseen asti.
Mystistä vai ei?
Helluntailaisuudessa halutaan pitää
kaste joko selkeästi luonnollisena asiana (joka silti jostakin
syystä on pakollinen) tai sitten mystisenä toimituksena; joskus
näitä molempia jännitteisessä suhteessa. Esimerkiksi Juhana
Lehmuskosken kirjassa Yksi kaste näkyy taipumus tulkita kasteeseen
liitettävät asiat hyvin sosiologisesti ja psykologisesti
mystisyyden kustannuksella. Esimerkiksi viittaus ”hyvän omantunnon
liittoon” Jumalan kanssa saa nopeasti selityksen: siinä ei ole
kyse mistään yliluonnollisesta.
”Vesikaste on
tarkoitettu juuri kristittyjen erottamiseen syntielämästä. – –
Kristukseen kastettu on kuollut pois synnistä. – – Kastetta
pyytävä pyytää samalla itselleen Jumalalta hyvää omaatuntoa. –
– Kasteessa käännetään huomio tulevaisuuteen ja pyydetään
tuleviin päiviinkin hyvää omaatuntoa. – – Kasteessa hän
pyytää Jumalalta näkyvää erottautumista maailmasta ja puhdasta
vaellusta. Samalla hän ilmaisee tahtovansa julkisesti liittyä
raamatulliseen Jumalan seurakuntaan.” (Juhana Lehmuskoski, Yksi
kaste, 34, 36–37)
Sama on totta esimerkiksi sen kohdalla,
mitä sanotaan kasteen ja pyhityksen suhteesta: ”Vesikasteeseen on
kätketty voima, joka auttaa elämään pyhitettyä elämää”
(sivu 48). Kuitenkin tämä tulkitaan hyvin paljon sosiologisesti
erottautumisen mallin mukaan: ”Kaste ei tosin sisällä mitään
maagista voimaa, joka aiheuttaisi meissä pyhää elämää. Se vain
vahvistaa uskoa siihen, että ollaan yhdistettyjä Jeesuksen kanssa.”
(sivu 48)
Mahdollisista vastaväitteistä
Joku (helluntailainen) voi lukea
tekstiäni ja paheksua kirjoitustani muutamasta asiasta. Tähän
mennessä löytyisi jo monta syytä kritiikille: (1) Käsittelen näkemyksiä omilla ehdoillani, en näkemysten ehdoilla. Kyllä, en
tee suoria lainauksia kirjoista ja muista kirjoituksista, ja yritä
tämän perusteella hahmottaa helluntailaisten näkemystä sen omilla
ehdoilla. Kuitenkin näkökulmani on lähinnä se, mikä kaste
on, ei niinkään helluntailainen kasteteologia erityisenä ja
ainutlaatuisena järjestelmänä. Oma kysymyksenasetteluni johtaa
toisaalta kategorioiden muodostumiseen, mutta en näe sen tekevän
liiallista väkivaltaa näkemyksille tai esitä niitä epäreilussa
valossa.
Väitän, että suurin osa näkemyksistä
palautuu lopulta johonkin tässä lueteltuun. Vaikka kasteelle
annettaisiin joku paremmin Raamatun tekstiä mukaileva nimi ja
merkitys (hyvän omantunnon liitto, hyvän omantunnon pyytäminen
Jumalalta), syvimmiltään väitän näidenkin lopulta tippuvan
esittelemiini lokeroihin.
(2) En usko tarpeeksi paljoa suoriin
väitteisiin, joita asiasta esitetään. Minua voidaan syyttää
siitä, että en lue tarpeeksi hyvin eri kirjoittajien tekstejä,
vaan yritän laittaa ne omiin järjestelmiini. Moni esimerkiksi
avoimesti sanoo, että kasteessa ei ole kyse jostakin asiasta, mutta
silti väitän hänen väittävän niin. Tässä kohdassa kuitenkin
vetoan siihen, että pyrin näkemään kastenäkemykset suurempina
järjestelminä, en vain yksittäisinä kannanottoina kasteen eri
puoliin. Usein retoriikka voi olla aivan toista kuin se, mitä sieltä
alta paljastuu (hyvä esimerkki tästä on suhde pelastukseen:
toisaalta sanotaan, että ihmisellä ei ole mitään osuutta
pelastukseen ja pelastus on täysin Jumalan työ, mutta silti
painotetaan, että ihminen voi tehdä päätöksen ihan itse).
(3) Teen yksinkertaisista asioista
monimutkaisia. Joku voi kommentoida (ja jos ei ole vielä
kommentoinut, niin ihme!), että tällainen penkominen on turhaa,
että asiat vain luetaan Raamatusta, ja sen jälkeen niitä
totellaan. Raamatuntulkinta on kuitenkin ennakkokäsitysten,
suurempien oppikokonaisuuksien ja tekstien vuoropuhelua. Kukaan ei
lue Raamatun tekstejä ilman ennakkokäsitystä.[6]
Raamatuntulkinnassa huomaa hyvin, että ajoittain kokonaisnäkemys
ohjaa tulkintaa. Esimerkiksi Juhana Lehmuskosken kirjassa Yksi kaste
mainitaan raamatunkohta, jossa Ananias kehottaa Paavalia menemään
kasteelle ”Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa
itsesi ja pestä pois syntisi” (Apt. 22:16). Lehmuskoski sanoo,
että syntien peseminen ei liittynyt niinkään kasteeseen, vaan
kasteen yhteydessä tehtyyn synnintunnustukseen (sivu 22) – siitä
huolimatta, että moni näkisi asioilla tiukemman yhteyden tässäkin
kohdassa.
Vastaavana esimerkkinä voidaan pitää
sitä, miten Toivo Haapala käyttää Jeesuksen kastetta esimerkkinä
siitä, että uskovien tulisi ottaa kaste. Ensin hän rakentaa
Jeesukselle motiivit mennä kasteelle, ja ottaa siitä esimerkin
kristityn kasteelle menemiseen.
”Jeesus tuli
kasteelle vihkiytyäkseen kaikesta sydämestään ja kaikesta
sielustaan, kaikella voimallaan ja kaikella ymmärryksellään
rakastamaan Jumalaa, tekemään kaikessa Isän tahdon – – ”
(Toivo Haapala, Miksi kasteelle? 46).
Paikoittain ero Jeesuksen kasteen ja
kristillisen kasteen ero tunnistetaan. Kun kysytään, miksi sen
pitäisi toimia esimerkkinä, usein tiukan argumentoinnin korvaa
enemmin retoriikka kuin perustelu.
”Jeesuksen
kasteella oli toinen merkitys kuin sinun ja minun kasteella. Mutta
vanhurskaan Isän tahdon mukaista on, että Jeesus menee Jordanille
ja kastattaa itsensä: Niin, sinulla ja minulla on oma Jordanimme,
oma Getsemanemme. Tahdommeko me taivuttaa sydämemme Jumalan sanan
edessä, aina ja loppuun asti (Ps. 119:112)?” (sivu 47)
(4) Olen änkyrä ja etsin
tekosyitä, jotta en joutuisi mennä Raamatulliselle kasteelle.
Saanen monelta tuomion, että minä vain yritän selitellä
yksinkertaista asiaa vaikeaksi; että en oikeasti tahdo seurata
Jeesusta koko elämälläni ja teen asiat vaikeiksi vain siksi, että
minun ei tarvitsisi mennä kasteelle.
”Syitä sysätä
kaste syrjään löytyy sitä helpommin, mitä vähemmän on
sydämessä paloa seurata Jeesusta.” (Toivo Haapala, Miksi
kasteelle? 30)
Käsittelen tätä enemmän
kirjoitussarjan seuraavassa osiossa, mutta kyse ei ole siitä, että
yrittäisin tehdä päästäni väkisin niin suurta, ettei se mahdu
kastealtaaseen. Kyse on siitä, että jossakin vaiheessa aloin
huomata ongelmia kokonaisuudessa, ja tahdoin ymmärtää asiaa
paremmin. Tässä vain kirjoitan pohdintojeni tuloksista.
Kriittinen tuomioni
Edellä olen käsitellyt
helluntailaista näkemystä kasteesta ja sen eri puolista. Näkemyksen
vahvuutena pidän sitä, että se mielestäni pääsee käytännön
kannalta hyvin lähelle alkuseurakunnan käytäntöä: näen uskovien
kasteen kuvaaman paremmin sitä käytäntöä, jota alkuseurakunta
näyttää Uuden testamentin ja varhaisten kirkkoisien tekstien
mukaan harjoittaneen. Tässä suhteessa helluntailainen näkemys saa
kiitosta.
Kuitenkin kasteen sisällön
hahmottaminen jää mielestäni ongelmalliseksi helluntailaisessa
teologiassa. Käsitys kasteesta pelastuksena (3) ei yksinkertaisesti
riitä kuvaamaan helluntailaista näkemystä. Samoin harva on valmis
korvaamaan kastetta jollakin nykyaikaisella toiminnolla (malli 8).
Käsityksen merkistä henkivalloille (4c) joudun jättämään
puhtaaksi spekulaatioksi ilman perusteluja.
Jos kaste on Jeesuksen käskyn
täyttämistä (malli 1) ja mahdollisesti sitä kautta liittyy
pelastukseen (malli 2b), se jättää kasteen sisällön hyvin
ontoksi: sillä ei ole sisältöä, tai jos on, se ei ole sinänsä
oleellista, koska keskeinen huomio on tottelemisessa. Samoin, vaikka
on totta, että kasteella on monia sosiologisia ja psykologisia
vaikutuksia (mallit 4a, 4b ja 6), mutta se ei mielestäni perustu
niinkään sille, mitä Uuden testamentin teksteissä asiasta lukee,
kuin ihmisten kokemuksille asiasta. Samoin kaste voi myös toimia
seurakuntaan liittämisenä (malli 5), ja se varmasti kuului mukaan
liittymisprosessiin varhaisessa kristillisyydessä, mutta sen
sisällön pelkistäminen ainoastaan siksi on ylipelkistävää. Nämä
eivät riitä selityksiksi siitä, mitä kaste on.
Jos kaste on ylipäätään pelastuksen
ehto (malli 2a), sen sisällön hahmottaminen ontuu helluntailaisessa
teologiassa: asia vain todetaan, mutta usein ei anneta selvää
merkitystä, miksi näin on, ja mitä sellaista siinä tapahtuu,
jotta tämä olisi totta. Lisäksi käsitys kasteena mystisenä
yhdistymisenä Kristukseen kanssa tai muuna mystisenä tapahtumana
(malli 7) perustuu kyllä yhteen luentaan Room. 6:sta, mutta jää
yhden kohdan varaan rakennetuksi spekulaatioksi (joka vaatii lisäksi
kohdan rankkaa tulkintaa), joka ei saa tukea kirkkohistoriasta eikä
oikein muualtakaan. Näin ollen kaikki annetut mallit ontuvat.
Ehdotus kasteteologian uusille
urille
Edellä olevan analyysin pohjalta
joudun väittämään, että helluntailainen kastenäkemys ontuu
yrittäessään selittää, mikä kaste on ja mitä siinä tapahtuu.
Mystiset ja pelastukselliset selitykset jäävät ongelmallisiksi
joko perustelemattomuutensa tai ristiriitaisuutensa tähden;
luonnollisemmat selitykset kaatuvat helposti siihen, että niiden on
vaikea saada suoraa tukea Raamatun materiaalista tai ne eivät vain
vastaa esitettyyn kysymykseen.
Yksi syy pattitilanteeseen voi olla
siinä, että kaste ja pelastus hahmotetaan niin erillisiksi
kokonaisuuksiksi, ja tämä erottelu tuodaan Raamatun tekstien
lukemiseen. Kun kasteesta puhutaan pelastuksena, helluntailainen
kavahtaa, koska kastehan ei ole
pelastus, mutta jotain jännää siinä täytyy olla. Kokonaisuutta
voisi valaista se, mitä käsittääkseni eksegeetti Antti Laato on
ehdottanut: että kaste, uskoontulo ja Pyhän Hengen kaste nähtiin
oikeastaan yhtenä pakettina alkuseurakunnassa, joten niistä
puhuttiin käytännössä päällekkäin. Tämä auttaisi
hahmottamaan kielenkäyttöä, joka liittyy kasteeseen. Tämä voisi
ratkaista joitakin ongelmia, joita kasteen ja pelastuksen suhteessa
nähdään.
Asioiden
hahmottaminen yhdessä olisi tosin vasta ensimmäinen puoli
kokonaisuudesta: sen jälkeen pitäisi hahmottaa sen ajan
kulttuurista, mitä ihmettä kasteen voitiin ajatella merkitsevän
juutalaisessa kontekstissa (ja ehkä vähän kreikkalaisessakin).
Esimerkiksi jos Johannes Kastajalla oli suoria yhteyksiä Qumranin
yhteisöön tai essealaisiin, heidän pesukäytäntönsä voivat
avata jotain – samoin kuin juutalaisuuden monimutkaiset käsitykset
vesipesuista.
Prosessi saattaisi
olla pitkä ja monimutkainen (ja sisältäisi kovasti muunkin
kirjallisuuden kuin Raamatun lukemista). Kuitenkin siitä voisi olla
jotain hyötyä. Toisaalta voidaan kysyä, onko helluntailaisesta
näkökulmasta sillä mitään arvoa: jos tärkeää on käytännön
elämä ja pyhä meininki, niin siinä kohdassa ei opillinen
epävarmuus suurinta osaa porukasta sen suuremmin ahdista. Samoin
nähtäväksi jää, jäisikö tällainen pyörittely vain pienen
piirin näkemykseksi: Suomen helluntailaisuus on pärjännyt
tämänhetkisillä näkemyksillään jo reilu sata vuotta, joten
muutospaine on tuskin valtava.
Kuten esitin, uskovien kasteen
käytäntöä voidaan pitää alkuseurakunnan esimerkin mukaisena.
Tämä saattaa riittää monelle heidän pohtiessaan kastetta.
Kuitenkin tällä hetkellä helluntailaisen kasteen sisältö jää
väkisin mysteeriksi: on epäselvää, mikä se on, tai mitä siinä
tapahtuu. Kuitenkin yleensä halutaan uskoa, että se on enemmän
kuin vain erityinen kylpypäivä: siinä on jotain hengellistä,
jotain mystistä ja jotain selittämätöntä. Tätä selittämätön
jää selittämättömäksi ja sisällöltään saavuttamattomaksi.
Ehkä uuden ajan helluntailaiset teologit vastaavat esittämääni
haasteeseen ja auttavat hahmottamaan näkemystä, joka ottaa huomioon
myös tämän kritiikin.
-----------------------
VIITTEET
[1] Vaikka tässä lainaukseni
keskittyvät lähinnä Juhana Lehmuskosken ja Toivo Haapalan
kirjoihin, en tee analyysiä vain heidän näkemyksistään; ne
olivat tarpeeksi lähellä ja olin lukenut ne viimeksi aiheesta.
[2] Jos haluaa tarkempaa taistelua
baptistisen ja regeneratiivisen uskovien kasteen välillä, niin
kirja Understanding Four Views on Baptism (Engle, Armstrong, Nettles,
Pratt Jr., Kolb, Castelein. 2007. Grand Rapids: Zondervan) on hyvää
luettavaa aiheesta; erityisesti kannattaa katsoa Nettlesin ja
Casteleinin kommentit toisilleen: Nettlesin baptistisen
kastenäkemyksen puolustus 25–41, Casteleinin vastakommentit 51–55,
Casteleinin regeneratiivisen kastenäkemyksen puolustus 129–144,
Nettlesin vastakommentit 145–148. Tämä Counterpoints-kirjasarja
esittelee eri näkemyksiä: jokainen kirjoittaa parikymmentäsivuisen
keissin näkemyksensä puolesta, ja sen jälkeen jokainen toisen
näkemyksen kannattaja kommentoi sitä muutaman sivun mittaisesti.
[3] Kasteen ja uskoontulon julkisuuden
painottamisessa voi tietysti miettiä sitä, että tilanne voi olla
liiankin jännittävä tai pelottava ihmisille, jotka ovat epävarmoja
itsensä kanssa ja eivät muutenkaan tahdo olla ihmisten huomion
kohteena. Tällaisissa tilanteissa – erityisesti herkkien nuorten
kohdalla – voi olla hyvä miettiä, miten tilanteen saisi
toteutettua niin, ettei se traumatisoi ketään. Tämä on kuitenkin
oma keskustelunsa, joten jätetään se myöhemmäksi.
[4] Juhana Lehmuskoski ei ole tätä
blogia kirjoittavalle Anna Lehmuskoskelle sukua, ainakaan
jälkimmäisen tietojen mukaan.
[5] Helluntailaisessa teologiassa
tarinoilla ja omakohtaisilla kokemuksilla on usein hyvin suuri
merkitys. On lisäksi tarinoita, jotka melkein jokainen
helluntailainen tuntuu: ne ovat osa yhteistä kulttuuriperintöä,
jossa teologiaa ei tehdä pelkästään väitteillä, vaan jaetuilla
kokemuksilla, yhteisön yhteisellä kulttuuriperinnöllä ja
eteenpäin kerrotuilla tarinoilla. Joskus tarinat elävät
kerrottaessa eteenpäin, niiden yksityiskohdat vaihtelevat ja
paikatkin saattavat muuttua, mutta tarina pysyy usein jollakin
tavalla samana. Kuitenkin tarinoiden kohdalla ei aina voi olla varma
niiden todenperäisyydestä, koska niitä koskevat myös samat
lainalaisuudet kuin juoruja ja urbaaneja legendoja. Siksi kuuntelen
mieluummin pastoreiden tarinoita omasta elämästä kuin ajoilta,
joista kukaan ei voi olla varma, kuka teki ja mitä teki ihan
oikeasti.
[6] Ennakkokäsitysten vaikutuksesta
tekstin lukemiseen on kirjoitettu viime vuosisadalla suhteellisen
paljon. Jos näet Annaa jossakin, niin nykäise häntä hihasta ja
kysy, mitä Gadamer tarkoitti horisonteilla ja niiden sulautumisella.
KIRJAT
Haapala, Toivo. 2006. Miksi kasteelle?
Keuruu: Aikamedia.
Lehmuskoski, Juhana. 1982. Yksi kaste.
Vantaa: RV-kirjat
Teetkö gradua kasteesta?
VastaaPoistaEn. Itse asiassa teen graduani historiallisesta Jeesus-tutkimuksesta; zoomaan Jeesuksen lopun aikojen puheeseen Markuksen evankeliumissa ja tarkastelen erityisesti sen aitoutta, suhdetta Juutalaissotiin sekä käyttöä Markuksen evankeliumin ajoituksessa. Eli aika kaukana kastepohdinnoista =) Näitä pohdin ihan omasta mielenkiinnostani.
PoistaHei, hyvää pohdintaa! Koskas kirjoitat ehtoollisesta? Sekun kummasti on liitetty tähän kasteeseen ja myös erottaa seurakuntalaiset, siis kasteella käyneet, niistä ei kasteella käyneistä.
VastaaPoistaKiitos! Ehtoollisesta voisi kirjoittaa jossakin vaiheessa, mutta saattaa venähtää syksyn puolelle, jos kirjoittelen ollenkaan lupaamistani muista asioista ennen sitä ;) Ehtoollisesta olisi paljon sanottavaa siitäkin, mutta toisaalta uskon, että Matilla olisi siitä myös enemmän asiantuntemusta kuin mulla; ehkä silti voisi. Lisäksi todennäköisesti yritän kirjoittaa myös vähän yhteisöllisistä ym. aiheista ensin, kun mulla nämä helluntailaisen teologian pyörittelyt tuntuvat helposti saavan ylivallan mun tekstieni aihevalinnoissa. Jätän siis ehtoollisen hautumaan, mutta pidän mielessä.
PoistaAloitin aiheesta ketjun Netmissionin foorumille. Jos aihe ja reaktiot siihen kiinnostavat, niin ketju löytyy osoitteesta http://forum.netmission.fi/showthread.php?9828-Analyysi%E4-helluntailaisesta-kasten%E4kemyksest%E4
VastaaPoistaMoi! Näitä on aina kiintoisaa lukea! Olis erittäin kiinnostavaa myös, jos avaisit sivublogin, jossa valottaisit omaa käsitystäsi näistä samoista teemoista. Sulla kun on taustalla tietoa helluntailaisesta ja luterilaisesta teologiasta, sosiologiasta, retoriikasta.. ja myös perehtyneisyyttä taustoihin, öh eksegetiikkaan..? jne ja ilmeisen pohdiskeleva mieli. Aito kiinnostus olis, että minkälaisia käsityksiä näillä eväillä näistä teemoista on syntyny! Itse kun valitettavan pitkälle toimin pääasiassa arkiajattelun, intuition ja olankohautuksen voimin..lähinnä siitä syystä, että aikaa ei ole riittävinään edes kovin paneutuneeseen Raamatun avaamiseen, let alone että olis vaikka Novum ja tunnustuskirjat siinä ohessa auki.. mutta mielellään sitä lukee valmiiksi pureskeltuja meta-analyyseja!
VastaaPoistaKas hei! Kirjoitin kommentin mutta se katosi jotenkin..
VastaaPoistaKiintoisaa luettavaa jälleen kerran! Mulla olis tällanen kepillä jäätä- tyyppinen ehdotus / idea. Mitä jos avaisit sivublogin, jossa kertoisit omia käsityksiäsi näistä samoista teemoista, kuin mihin avaat yleisellä tasolla ikkunoita täällä symboliuniversumissa? Sulla on näkövinkkeliä luterilaiseen ja helluntailaiseen teologiaan ja arkikäytäntöön sekä retoriikkaan jne.. samoin Raamatun tuntemusta, taustojen tuntemusta (eh.. eksegetiikka?) jne, ja itsellä pohdiskeleva, avoin ja analyyttinen mieli. Kiinnostais kovasti kuulla minkälaisia näkemyksiä sulle on tuollaisilla eväillä näistä asioista kehittynyt, mihin oot paneutunut. Sitä kun ite toimii paljon arkiajattelun, intuition, tavan jne pohjalta käyttäen tekosyynä ensisijaisesti ajanpuutetta.. joten valmiiksipureskellut meta-analyysit ovat tervetulleita ja kiinnostavia!
Tuo kommenttien tarkistusjuttu hämmentää vähän monia; kommentit menevät tiimille mailiin, jotta me sitten julkaisemme ne täällä (siksi ne "katoavat" ensin). Tällä vältytään siltä, että tänne tulisi asiattomia väittelyitä tai vastaavai: Tosin tähän mennessä kaikki kommentit ovat pysyneet julkaisukelpoisina =)
PoistaMutta kiitän luottamuksesta, että minulla voisi olla jotain kontribuutiota tuollaiseenkin pyörittelyyn. Kuitenkin itse suhtaudun vaatimattomammin omiin mahdollisuuksiini: asioiden pilkkominen ja paloitteleminen on huomattavasti helpompaa kuin suurten kokonaisuuksien luominen. On helppo itkeä jonkun pilkun paikasta jonkun toisen kirjassa kuin kirjoittaa itse kirjasarjaa. On siis helpompaa olla kirjallisuuskriitikko kuin saada esikoisromaani läpi Otavalle. Samoin on helpompi kirjoittaa Amazon.com:iin levyarvostelu kuin saada Sonylle täyssoitto läpi.
Tiedostan siis, että vaikka mielipiteitä löytyy, niin tässä vaiheessa tiedän, että valmiuksia suurten kokonaisuuksien luomiseen ei ole. Olen sitä paitsi enemmän perehtynyt eksegetiikkaan (se Raamatun historian penkominen ja ensimmänen vuosisata yleensä) kuin systemaattiseen teologiaan (opin muodostaminen, jne.), joten jotain konkreettista osaamista pitäisi olla myös siltä puolelta ensin. Mutta kiitos kuitenkin, pidän ajatuksen mielessä, jos jossakin vaiheessa asia tulee ajankohtaiseksi. Ehkä vielä joskus. Ehkä ei. Katsotaan.
Joo tässä vissiin käy niin että jos ei ole kirjautuneena googletiliin ja kirjautuu samalla kun lähettää komsun niin kommentti kyllä lähtee tarkistettavaksi mutta ohjelma ei näytä sitä ilmoitustekstiä, että näytetään hyväksynnän jälkeen.
PoistaOkei hyväksytään ;) Mutta pidä silti mielessä jos sattuisi ajankohtaiseksi tulemaan.. jos meta-analyyseja ei ole luvassa niin suppeammatkin näkökulmat kyllä kiinnostavat. Mä kuvittelen, että sulta saattais kuulla jopa jotain mitä ei ole kuullut ennenkin. Systemaattisuus teologiassa(kin) on kai kuitenkin ennen kaikkea hieno tavoite, vai? Matka sen suuntaan kiinnostaa mua myös. Käytin termiä vähän ohi oikean merkityksen.
Tässä kyllä havahduin lukiessa siihen tosiasiaan, että en tiedä mikä kaste ihan tarkalleen ottaen on. Tunnen sen ymmärtämiseen näitä luettelemiasi näkökulmia mutta sitä mitä ihan tarkalleen ottaen tapahtuu kasteessa, en tosiaankaan tiedä. Henkilö kastuu, se on ainoa mikä on varmaa. Jotenkin vähän sama juttu kuin avioliitossa, naimisiin mennessä käytännössä laitetaan pyöreä metallinpala toiselle, se on varmaa. Lisäksi luvataan rakastaa kunnes kuolema erottaa, mutta mitä rakkaus on? Ihan tarkalleen ottaen. Kasteeseen liittyy itsellä paljon "itsestäänselviöitä" joista ei välttämättä olisi edes varma jos tulisi huomanneeksi ne. Liittyy ajatuksia juuri tuon julkilausuman tyyliin, näihin asioihin kaste liittyy tai tällasta merkitystä se voi saada.. Liittyy (opittu) intuitio sen todellisesta tärkeydestä (en nyt tee rajanvetoa että missä iässä tai tilanteessa). Mutta ei lopullista käsitystä että mitä se on, mitä siinä tapahtuu. Myös kysymys rakkaudesta on aito, mitä rakkauden ytimessä on.
Toi kommenttien laittaminen on vähän vaikea. Nyt kommentit näkyvät täällä saman tien (kiitos Anna!), joten josko kommentointi olisi nyt vähän helpompaa.
PoistaRepeilin riemukkaan agnostiselle kasteteologiallesi: ”Henkilö kastuu, se on ainoa mikä on varmaa.” Kieltämättä hyvin sanottu =) On kovasti totta, että kasteeseen liittyy yhtä jos toista, ja sen tarkempi määrittely tuottaa melkoisen määrän haasteita. Netmissionilla taistellaan juuri aiheesta. Ihan mielenkiintoista sekin, kieltämättä =)
Mielenkiintoista keskustelua :)
PoistaMake heitti mule ajatuksen kirjoittaa oma helluntailainen kastekokemukseni eräänlaiseksi vastineeksti tai kommentiksi tohon omaan juttuunsa, mutta muutamasta pohdintayrityksestä huolimatta en oo oikein osannut sanoa kasteesta mitään. Kun mun ajatukset summautuu myös todella hyvin tohon kommentiin "henkilö kastuu, se on ainoa mikä on varmaa", vaikkakin ehkä sillä lisäyksellä, että toisinaan henkilön nenään menee myös vettä. :)
Anna, sä oot niin menetetty tapaus. Ajattelin, että sieltä löytyisi vielä ihan vähän jotain kiukkua, mutta ei. Ei sitten ollenkaan. Missä Pinehas? Missä Saul Vainoaja? Missä kiivaus, missä Nehemian otteet? Ajattelin, että edes tällä saisi susta jotain aitoa paheksuntaa esille, mutta ei sitten.
PoistaHaluaako joku muu tunnustaa loukkaantuneensa, anyone? Tarvittaisiin teksti aiheesta ;)
Markus, mielenkiintoinen teksti. Analysoit syvällisesti kasteen perusteita ja mielestäni teet sen luterilaisesta kasteteologiasta käsin. Mielestäni vastaikkain asettelu helluntailaisten/luterilaisten välillä on turhaa. Parasta on palata raamatullisen ilmoituksen varaan, ja yksinkertaisesti luke, mitä Jeesus ja apostolit opettivat. Alkuseurakunnassa kaste seurasi uskoon tulemista, ja olennaisin tekijä kaikessa oli Jumalan evankeliumin saarnaaminen. Sanan vastaanottaneet kastettiin.
VastaaPoistaLapsikasteella ei ole mitään muuta teologista perustetta, kuin perisynnin pois peseminen, ts. pelastuminen kadotuksesta/uudestisyntyminen. Tällainen soteriologia on vastoin Jeesuksen ja apostolien opetusta. Miksi siis kastaa vauvoja? Siksi että he pelastuvat? Tässä lapsikasteen ydin.
Markus, kirkolliset ja teologiset vastakkainasettelu usein pimittävät yksinkertaisen Jumalan Sanan ilmoituksen. Itse olen käynyt läpi samaa "rämeikköä". Rukoilen, että pääset kiinni selkeään ja yksinkertaiseen raamatulliseen ilmoitukseen, uskosta Jeesukseen, ja sitä seuraavasta upotuskasteesta. Siunausta sinulle.
Kiitos, Petri, kommenteistasi ja ajatuksistasi! Erilaisten ajatusten jakaminen on aina arvokasta, ja tämä blogi pyrkii omalta osaltaan toimimaan pienenä keskustelunavaajana.
PoistaKuitenkin joudun tunnustamaan, että olen hyvin hämmentynyt siitä, että mielestäsi lähestyn asiaa luterilaisesta kasteteologiasta käsin. En käsittääkseni tee tässä kirjoituksessa vastakkainasettelua luterilaisen ja helluntailaisen näkemyksen välille, enkä edes lapsi- ja uskovien kasteen käytäntöjen välille. Sarjan kahdessa edellisessä osassa olen kyllä verrannut luterilaista ja helluntailaista näkemystä toisiinsa; linkit löytyvät kirjoituksen alusta.
Tämä menee nyt röyhkeäksi spekuloinniksi ja keittiöpsykoanalyysiksi, mutta voisiko olla, että näet minun käsittelevän asiaa luterilaisesta näkökulmasta, koska olen kriittinen helluntailaisia näkemyksiä kohtaan? On totta, että olen esittänyt tässä raskasta (mielestäni hyvin raskasta!) kritiikkiä helluntailaisia kastekäsityksiä kohtaan; kuitenkaan tämä ei tarkoita, että näkisin tämän johtavan siihen, että uskovien kasteen käytäntö on perusteeton, ja edelleen luterilaisen kastekäsityksen hyväksymiseen. Ei näin. Tämän tekstin tarkoitus oli pohtia sitä, mikä kaste on helluntailaisessa teologiassa. Kuten haastan tässä kirjoituksessa, mielestäni tämä on haaste helluntailaiselle teologialle pohtia asiaa uudelleen ja syvemmin, ja rakentaa teologiaa, joka kestää esittämäni kritiikin.
Pastoraalinen harkinta kasteelle pääsyyn on myös raamatussa kuvaamaton malli. Miten esimerkiksi 3000 matkalaisen kohdalla, jotka kastettiin helluntaina varmistuttiin, että jokainen alkoholisti oli päässyt eroon riippuvuudestaan samana päivänä tai miten avosuhteessa asuneet olivat ensi muuttaneet pois, vaikka asuivat satojen kilometrien päässä kastepaikasta.
VastaaPoistaYksi erikoisuus on, että kaste ja kääntyminen tulee tapahtua eri tilaisuuksissa. Raamatussa ei kuvattu tilannetta, että kääntyneet nostavat käden tai tulevat eteen rukoiltavaksi kääntymisen merkiksi. APT:ssa kuvattu lukuisia kääntymisiä, joissa kaste on samassa tilanteessa, vahvistavana merkkinä kääntymisestä. Kuin kohtalon ivaa, että juuri helluntaiseurakunta, joka tavallaan saa nimensä helluntain tapahtumista, kieltää silloin Pietarin puhuman saarnan ja sen jälkeiset tapahtumat. Apt2:38 Pietari kehottaa osana evankelioimissaarnaa kääntyneitä ottamaan kasteen ja he kastavat 3000 samana päivänä. Helluntaiseurakunnissa ei ole sallittua saarnata, niinkuin Pietari saarnasi ja toimi.
VastaaPoistaBlogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista